Yhteystiedot | Palaute | Rekisteriselosteet | Tekijänoikeudet | Sivukartta | Etusivu  



Autoilijoille



Kiinteistönomistajille



Usein kysyttyä



Reklamaatio

 

 

 

 

LEHDISTÖTIEDOTE 27.1.2009

ParkCom ottaa aikalisän

Yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittava Oy ParkCom Ab keskeyttää toistaiseksi toimintansa.

"Pitkään jatkunut oikeudellisten asioiden epäselvä tilanne on rasittanut kohtuuttomasti toimintaamme. Siksi nyt on aika ottaa aikalisä," ParkComin toimitusjohtaja Tom Ek sanoo.

"Luotan vahvasti siihen, että korkeimpaan oikeuteen maanantaina 19.1.2009 jätetty valitushakemus hyväksytään ja sen jälkeen korkein oikeus päättää lopullisesti oikeudesta yksityiseen valvontamaksuun. Perimmiltään kyse on kiinteistönomistajan oikeudesta hallita omalla alueellaan välttämättömien sääntöjen noudattamisesta."

"Etelä-Suomen lääninhallituksen päätös kieltää valvontamaksujen perintä vaikutti myös keskeyttämispäätökseen," Tom Ek sanoo.

Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla on mahdollisuus hyvään tulevaisuuteen Suomessa. Ostoskeskukset ja muut vilkkaasti asioidut liikepaikat sekä sääntöjä noudattavat autoilijat tarvitsevat yksityisiä palveluja pysäköintialueiden järjestyksen ja palvelukyvyn parantamiseksi. "Olosuhteiden sallitessa ParkCom jatkaa toimintaansa ja hyödyntää aiempien vuosien kokemukset ja työn tulokset", Tom Ek lupaa.

Toimitusjohtaja Tom Ek toivoo pysäköinninvalvontaa säätelevää lakiehdotusta mahdollisimman pian eduskuntaan. "Laki on selvin mahdollisuus saada toimintaympäristömme tähän päivään", hän sanoo.